Ekohoitola Red Roses Blogi

Ihonhoito eri vuodenaikoina: kevät

Keskiviikko 13.4.2022 - Seija


Ihonhoito eri vuodenaikoina

kauneudenhoito_vuodenajat_kokonaisvaltainen_ihonhoito.jpg

Kun haluamme palauttaa luonnollisen terveen ihomme, on ihonhoidossa hyvä ottaa huomioon myös vuodenaikojen vaihtelu. Olemme osa luontoa samalla tavalla kuin puut ja kasvit ja siksi on tärkeää tasapainon saavuttamiseksi elää luonnon rytmin mukaisesti myös ihonhoidossa. 

Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme vaikuttaa ruokavalion ja stressin lisäksi myös monet rytmiset asiat, kuten kuukautiskierto, vuorokausirytmi ja vuodenaikojen vaihtelu. Ja erityisesti meillä Suomessa nähdään eri vuodenaikojen täysin toisistaan poikkeavat sääolosuhteet ja se, miten ne vaikuttavat meihin ja meidän ihoon. 

Ympäristö näkyy meillä ihossa, kehossa ja mielessä ja ympäristössä näkyvät muutokset vaikuttavat meihin olennaisesti. Olet ehkä itsekin huomannut, että talvella väsyttää enemmän ja iho kuivuu, kun taas kesällä olo on virkeämpi ja ihokin voi usein paremmin. Hyvinvoinnin tukemiseen tarvitsemme eri keinoja eri vuodenaikoina. Myös ihonhoitoa, samoin kuin muita terveysrutiineja tulee tarkastella etenkin vuodenaikojen vaihtuessa ja niitä on hyvä muuttaa eri vuodenaikoihin sopivaksi. Unen tärkeyttä ihon hoidossa ei voi riittävästi korostaa. Riittävä lepo onkin todella tärkeä kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa kaikkina vuodenaikoina. 

Kaikkina vuodenaikoina perusasiat kuitenkin pysyvät samoina: huolellinen puhdistaminen iltaisin ja ihon kosteuttaminen. Eri vuodenaikoina ihonhoitotuotteita valitessa otetaan huomioon ihon sen hetkinen kunto ja tarpeet, joihin vaikuttavat ikä, hormonaaliset muutokset ja sen hetkiset sääolosuhteet.

Yleisesti suositellaan myös kosmetologilla käyntiä ainakin kerran jokaisena vuodenaikana, jolloin on myös hyvä tarkistaa kotona käytettävien tuotteiden sopivuus iholle.

Olen talven aikana opiskellut ayurvedaa, koska ayurvedan näkemys iho-ongelmiin on kokonaisvaltainen ja tämä ajatusmaailma sopii omaan näkemykseeni. Ayurvedassa tavoitellaan kehon, mielen ja sielun tasapainoa ja ihon hyvinvointihan heijastelee sisäistä tasapainoa. Vastaavan tyyppinen ajatus on myös Essen filosofian taustalla. En tarjoa suoraan ayurveda-hoitoja, mutta se antaa lisäymmärrystä ihon toiminnasta ja mm. siitä miten eri vuodenajat ja eri kehotyypit vaikuttavat ihoon. Ayurveda auttaa minua suunnittelemaan hoidot jokaiselle asiakkaalle yksilöllisesti ja lisäksi saan vinkkejä ihon ja kehon hyvinvoinnin tukemiseksi. Tämän vuoksi painotan hoidoissani rauhoittumista, lepoa ja stressin hallintaa.

Talvi on nyt pikkuhiljaa vaihtumassa kevääseen joten aloitetaan tarkastelu keväästä. Yleisesti hyvinvoinnin hoitamisessa on kyse eri vuodenaikoina valmistautumisesta seuraavaan vuodenaikaan. Palaan täällä blogissa ja somessa vuodenaikoihin aina vuodenajan vaihtuessa esim. kesään kesäkuun alkupuolella.


Kevät

kevat_ihonhoito_kokonaisvaltainen_ihonhoito.jpg

Vaikka emme eläisi täysin ayurveda-oppien mukaan, voimme silti ottaa huomioon näitä vanhoja ja viisaita oppeja päivittäistä hyvinvointia lisätäksemme. Nyt talven vaihtuessa kevääseen luonto alkaa heräämään ja samoin ehkä mekin ;) Lumi sulaa, on tuulista ja kosteampaa. Valon määrä lisääntyy ja päivät pitenevät jolloin myös meidän aineenvaihdunta ja hormonitoiminta vilkastuvat samaa tahtia luonnon heräämisen myötä.

Keväällä osa meistä on energisempiä, mutta toiset taas voivat talven jäljiltä tuntea itsensä saamattomiksi, ärtyisiksi, väsyneiksi ja jopa masentuneiksi, olo voi olla tukkoinen ja raskas ja voi tulla erilaisia allergiaoireita, tukkoisuutta ja limaisuutta. Jotkut voivat kärsiä myös päänsäryistä ja unettomuudesta. Iho on monesti talven jälkeen kuiva, karhea, tukkoinen, samea ja harmaa ja iholla voi olla myös epäpuhtauksia.

Kevät on uudistumisen aikaa; luonto puhdistuu ja valmistautuu kesään ja myös meillä on hyvä hetki uudistumiselle ja puhdistautumiselle. Nyt onkin parasta aika käydä kosmetologilla erilaisissa hoidoissa. Huomaamme kyllä kasvojen ihon tukkoisuuden, mutta helposti unohdamme vartalon, joka kaipaa samalla tavalla hoitoa kuin kasvotkin. Hoitojen tulisikin huomioida meidät  kaikilla (ihon, kehon, mielen ja tunteiden) tasoilla eli hyvinkin kokonaisvaltaisesti


Kehon ja mielen hoito keväisin

Keväällä on hyvä tuoda keveyttä ravintoon lisäämällä kasviksia ja aivan erityisesti puhdistavia vihreitä yrttejä ja kasviksia, kuten nokkosta, pinaattia ja erilaisia viherjauheita, joita voi lisätä esimerkiksi smoothieen. Nyt on hyvä hetki vähentää limaisuutta lisääviä ruoka-aineita kuten maitotuotteita, vehnää ja sokeria erityisesti silloin, jos kärsit allergiaoireista. Ruokavalioon voi lisätä myös kehoa aktivoivia mausteita kuten chiliä, inkivääriä ja kurkumaa, joka myös vahvistaa kehon omaa immuniteettia. Kevät on myös hyvä hetki paastolle. Jos sinusta tuntuu, ettet pysty nestepaastoja pitämään, esimerkiksi minulle nämä on ollut aina haastavia migreeniherkän pään takia, voithan kokeilla Ayurveda Beauty Detox -puhdistuskuuria (Tilaa Rosilindasin opas tästä). Tämä ayurvedinen puhdistuskuuri poikkeaa totutuista paastoista siinä, että se ei ole nestepaasto ja se ottaa huomioon myös mielen detoxin.

Jos talvella olemme lepäilleet ja ottaneet rennosti niin keväällä kannattaa aktivoida itseään ja kehoa. Lisää ulkoilua raittiissa ilmassa ja harrasta lajeja jotka tuovat hien pintaa puhdistaen kehoa samalla kuona-aineista.

Keväällä on hyvä hetki uudistua myös mielen tasolla, ole rohkea ja spontaani, kokeile uutta. Siivoa kaikki turha ympäriltä niin fyysisesti kuin henkisesti, luovu kaikesta mikä ei enää palvele sinua, päästä irti kaikesta turhasta. 


Ihonhoito keväällä

Kevät on ihonhoidossa haastavaa aikaa. Tuuli edelleen kuivattaa ihoa ja ilman lämmetessä myös katupöly ja ilmansaasteet tuovat oman haasteensa ihon hoitamiseen. Nyt onkin paras aika varata kevään kasvo- ja vartalohoito tai ainakin aika ihonhoidon konsultaatioon, jossa voidaan tarkistaa, että käyttämäsi tuotteet vastaavat tämän hetkisiä tarpeitasi.

Kosmetologisissa hoidoissa satsataankin nyt detoxiin ja puhdistamiseen, ihon aktivoimiseen, kosteuttamiseen ja kirkastamiseen sekä pigmenttiläiskien ehkäisyyn.

Tarjoamissani Esse kasvohoidoissa hoito tehdään ihon tarpeen mukaisesti joko puhdistavana detox-hoitona tai antioksidantteja ja omega-rasvahappoja sisältävänä rauhoittavana ja kosteuttavana hoitona tai kirkastava ja ihon väriä tasoittavana anti-age-hoitona. Ja eihän vartaloakaan pidä unohtaa, vartaloakin voi helliä Detox-vartalohoidoilla.

Kasvojen kotihoito keväällä

Kotihoidoissakin panostetaan puhdistamiseen, kosteuttamiseen ja suojaamiseen sekä pigmenttiläiskien ehkäisyyn. Iho kaipaa keväällä suojaa niin tuulen kuivattavalta vaikutukselta, ilmansaasteilta kuin lisääntyvältä UV-valoltakin.

Keväällä iholle voi tehdä kaksoispuhdistuksen, jota ei kuitenkaan suositella ohuelle, kuivalle ja herkälle iholle, mutta kun tekee molemmat puhdistuskerrat puhdistusmaidolla käyttäen esimerkiksi Esse Sensitive Cleanseria, herkkäihoinenkin voi kaksoispuhdistuksen tehdä. Kaksoispuhdistuksen voi tehdä päivittäin tai 1-4 kertaa viikossa ihon kunnon mukaan. 

Vaikka yleensä neuvon, ettei kuorintaa tarvitse tehdä niin usein, niin keväällä voi ihon uusiutumista tehostaa kuorinnalla. Monelle 1-4 kertaa kuukaudessa tehty kuorinta on hyvä, mutta oikein herkälle ja kuivalle iholle myös harvemmin tehdyt kuorinnat riittää. Kuivalle ja herkälle iholle kuorinnan voi korvata myös Detox-vaikutteisella naamiolla esim Essen Clay Mask savinaamiolla.

Myöskään keväällä ei tule unohtaa ihon kosteuttamista ja yksi tärkeä osa ihon kosteuttamisessa on kasvovesi, joka suikutellaan kasvoille ja kaulalle heti puhdistuksen jälkeen. Kasvovesi tasapainottaa ihon pH-arvon ja tuo iholle sen tarvitsemaa lisäkosteutta. 

Kosteuttaviksi hoitotuotteiksi kannattaa valita antioksidanttisia, kosteuttavia ja suojaavia tuotteita, jotka voivat olla hiukan keveämpia kuin talvella käytetyt tuotteet. Kevääseen sopivat erittäin hyvin myös omega-rasvahappoja sisältävät Omega Moisturiser tehohoitokuurit, jotka kosteuttaa, ehkäisee ja korjaa ihovaurioita. 

aurinkosuoja_pigmenttilaiskat_ihonhoito_kevaalla1.jpg

Ihon suojaamisessa ja vahvistamisessa öljyt ovat yksi tärkeimmistä ihonhoidon kulmakivistä. Nopeasti imeytyvä öljy ravitsee ihoa, pitää sen pehmeänä ja estää kosteuden haihtumisen iholta sekä suojaa tehokkaasti ympäristön aiheuttamilta rasituksilta. Erityisesti Essen Protect Oil on loistava tuote näin kevääseen. Öljy muodostaa iholle suojaavan kalvon altistuessaan UV-valolle tai vapaille radikaaleille suojaten näin ympäristön haittatekijöistä ja saasteilta samalla pehmentäen ja kosteuttaen ihoa.

Myös pigmenttiläiskien ehkäisy kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisin keväällä, koska niiden hoitaminen jälkikäteen on haastavaa. On tärkeää suojata iho kevätauringolta samoin kuin kesäisinkin erityisesti, jos sinulla on taipumusta saada pigmenttiläiskiä. Aurinko voi olla petollinen keväällä pimeän talven jälkeen, kun iho on vielä herkkä UV-säteilylle, joten nyt viimeistään kannattaa tsekata aurinkovoiteet kuntoon.


Vartalon ihonhoito keväällä

Nyt viimeistään on hyvä muistaa hoitaa myös vartalon ihoa. Kuivaharjaus on yksi tehokas tapa poistaa kuollutta ihosolukkoa iholta. Tällöin ihon väri kirkastuu ja iho pehmenee. Kuivaharjaus on myös tehokas tapa tukea elimistön aineenvaihduntaa, vilkastuttaa pinta- ja hiusverenkiertoa, saada kuona-aineet liikkeelle. Kuivaharjaus on myös hyvä tapa pysähtyä oman kehollisuuden äärelle, antaa aikaa itselle, rauhoittua ja hoitaa stressaantunutta mieltä. Kuivaharjaus on helpointa tehdä ennen suihkua, mieluiten aamulla, koska harjaus saa kuona-aineet liikkeelle ja piristää kehoa. Kuivaharjaus tehdään kuivalla kuivaharjaukseen tarkoitetulla harjalla tai kuorintakintaalla lempein pyörivin liikkein aina kohti sydäntä. Kuivaharjauksen ja suihkun jälkeen tulee levittää vielä kostealle iholle vartalovoide tai -öljy. Minä käytän Essen Rich Body Moisturaiseria tai taivaallisen ihanaa ja helposti imeytyvää Essen Body Oilia. Ennen kuin huomaatkaan sinulla on ihanan pehmeä ja sileä iho ilman karheutta ja hilseilyä. Tällöin myös rusketus tarttuu tasaisesti. Voit myös varata ajan Detox-vartalohoitoon, jossa saat rentoutua ja nauttia, kun ihoasi hoidetaan.


Sokerointi

Sokeroinnin sesonkiaika on kesä, mutta sokerointi kannattaisi aloittaa jo nyt kesää silmällä pitäen. Sokeroinnissa on parasta sen on hellävaraisuus ja parhaimmillaan karvat pysyvät poissa useita viikkoja. Paras tulos sokeroinnissa saadaan muutamien sokerointikertojen jälkeen. Aluksi olisi hyvä käydä sokeroinnissa 3-4 viikon välein ja sen jälkeen käyntikertoja voi pidentää. Keväällä sokeroinnit on helpompi aloittaa, kun vielä käytämme pitkälahkeisia housuja ja hihoja ja karvan on helpompi antaa kasvaa piilossa. Kun aloitat sokeroinnin nyt keväällä, saat nauttia kesästä ilman huolia karvoista.



Lähteet: 
Kaur, Pokka, Sharma, Sotkasiira: Pohjoista ayurvedaa keholle, mielelle, iholle
Rosi Sotkasiira: Ayurvedan vuodenajat, Pro koulutus kosmetologeille
https://www.rosilindas.com/
https://katjakokko.com/ihonhoidon-vuosikalenteri-kevat/
https://katjakokko.com/ihonhoitoa-luonnon-rytmien-mukaan-kevat/
https://esseskincare.fi/

Avainsanat: ihonhoito, kokonaisvaltainen ihonhoito, detox, ayurveda, esse, ihonhoito keväällä, epäpuhdasiho, pigmenttiläiskät, ihonhoito eri vuodenaikoina, kevät, kauneushoitola